sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Ideaähky eli sukkia, sukkia, sukkia


"A-luokan keksipaketti" tuli Ravelry-vaihdon mukana Pelagialta. Alunperin tilasin sukkainnovaatioita jo ennakkoon BookDepositoryltä, mutta minulle kävi kuten monelle muullekin eli jäin ilman kun tilaus peruttiin. Höh. Tilasin uudelleen AdLibrikseltä, mutta ennenkuin ehdin sitä tilausta saada tuli vaihtopariltani viesti että kyseinen kirja olis tulossa tännepäin. Peruin siis senkin tilauksen, mutta samalla pisti silmääni, että Socken aus aller Welt oli ilmestynyt AdLibriksen valikoimaan.

Hetken aikaa kesti kääntää aivot oikealle kielelle*, mutta sen jäkeen olen nautiskellut täysillä kaiken maailman sukista. Olen ihastellut Stephanie van der Lindenin sukkia Ravelryssä jo pidemmän aikaa. Tästä kirjastakin löytyi ainakin puolenkymmentä sukkaparia, jotka haluais heti puikoille ja toinen mokoma jota myös voisin harkita.

Sock Innovation vaikuttais myös olevan taattua tuttua Cookie A laatua. Parit hänen suunnittelemansa sukat olen tehnyt aiemmin ja ihmeitä täytyy tapahtua jos ei tästä kirjastakin jotain tule tehtyä.

* olen asunut vuoden verran Saksassa, mutta siitä on yli 15 vuotta aikaa ja sittemmin kieltä ei ole juuri tullut harjoitettua. Uinuva taito. :)

Ei kommentteja: