sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Säkkituoli


Tämän vuoden ensimmäisen valmistuneen työn kunnian sai tämä lapsille tehty säkkituoli, idea Moda 1/08. Esikoisen kanssa yhdessä käytiin valitsemassa kangasta ja tietysti ihastuimme pakan loppuun jota ei ollut tarpeeksi. Otin kuitenkin kankaan ja päätin tehdä sellaisen kuin siitä tulee. Kolmella ylimääräisellä saumalla sain kuin sainkin tuolin kasaan - jonkin verran alkuperäistä ohjetta pienempänä, mutta hyvin tuntuu kelpaavan onneksi noinkin.

Aikamoinen palapeli tuon leikkaaminen tai siis sen leikaamisen suunnittelu oli. Tuolihan on muodoltaan tetraedri eli kasattu neljästä tasasivuisesta kolmiosta. Huipulla on lisänä kaksi lenkkiä, joista säkkiä on hyvä retuuttaa ympäriinsä.

Täytteenä on niitä perinteisiä styrokspalleroita: varsin viheliäinen täyte, sen minä vaan sanon. Pienet kevyet sähköiset palleroiset tarttuvat kiinni vähän minne sattuu ja tuntuvat leviävän kaikkialle muualle kuin sinne minne on tarkoitus. Voiskohan säkkituolin täyttää pakkausstyrokseilla ja murentaa sen jälkeen kun on ommellut pussin kiinni !?

Toinenkin "käsityö" tuossa kuvassa esiintyy: leikkasin tänään kuopuksen tukan. Täytyy sanoa, että se(kin) on selvästi välineurheilua. Joulun alla sorhin otsatukan keittiösaksilla ja siitä tympääntyneenä ostin parturinsakset. Olipa tosiaan iso ero.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa olla jonkin sortin muuttolikke käynnissä. Vuodatus temppuilee joten uutta kotia taitaa etsiä aika monet:)Minä mukaan lukien. En vaan ole vielä saanu sitä aikaseksi.

Sanna kirjoitti...

Googlettamalla löysin tämän hienon säkkituolisi! Saanenko kysyä, minkä kokoisen tuolin teit, eli mikä onkaan kolmion sivun mitta? Minkähän ikäiselle lapselle vielä käy tämän kokoinen? Olen aatellut tehdä pojilleni (0-5v) säkkituoleja. Täytynee jostain kaivaa ko. Moda esiin, toivottavasti kirjastoista löytyy vielä... Teitkö muuten tuonne erikseen sisäpussin? (Päällistä voisi tällöin pestä.) Ja vielä yksi kysymys, jos Modaa en löydä: paljonko laitoit täytettä sisään?

Tosi kivan näköinen, nythän tämä kaunistus on jo lähes viisi vuotta vanha! Mutta onneksi tämä kirjoitus täältä vielä löytyi, sain hyvän idean itselleni. Kiitos! Ja hyvää talven odotusta!